[Pyoraily-lista] Myos pyorailykulttuurin ongelmista ON voitava puhua

Juhani Tenhunen junnu.tenhunen at pp.sonera.net
To toukokuu 31 19:58:33 EEST 2007


Pasi Korhonen:
> Pyöräilyvuoden 2007 kesän teemana on Pyöräilykulttuuri – 
> kulttuuripyöräily. Mahtavaa, että pyörätaksit ovat vihdoinkin 
> rantautuneet myös Helsinkiin. Ne ovat osa kaupunkien 
> pyöräilykulttuuria parhaimmillaan.
Et satu tietämään, että itse olen ajanut riksaa Helsingissä jo vuonna 
1986, 21 vuotta sitten. Minusta apumoottorilla varustetun riksan - tai 
vastaavan postinkuljetuspyörän - ajopaikka ei nykyisen lainsäädännön 
voimassa ollessa kuitenkaan ole jalankulkijoille varattu jalankulkutie, 
vaan pyörätie, jalankulku- ja pyörätie, kävelykatu, pihakatu tai muu 
ajorata. Joutuuhan jo käsikärryn työntäjäkin väistämään jalankulkutiellä 
jalankulkijoita. Muun vaatiminen on poliittinen teko, ja epäilen, 
löytyykö Pyöräilykuntien verkosto ry:n jäsenkunnista ja muista 
jäsentahoista siihen valmiita virkamiehiä tai siihen vastuullisia. Itse 
olen kyllä siihen valmis, mutta epäilen, että aika ei ole vielä kypsä 
tällaiselle edistysaskeleelle.

En ole panetellut ketään: se, mitä televisiossa on leikkaamattomana 
näytetty, on totta, ja saman voi käydä kuka tahansa tarkistamassa 
luonnossa. Kysymys ON nimen omaan pyöräilykulttuurista: hyväksytäänkö 
se, että pyöräilykulttuuri etenee jatkuvasti turvattomampaan suuntaan, 
vai pyritäänkö siihen, että pyöräasioiden edistäminen tapahtuu 
demokraattisesti poliittista tietä eikä itsekkäästi oman käden oikeudella.
>
> Toivon, että näkemyksesi pyöräilystä ja pyöräilyn edistämisestä ovat 
> omiasi, E. Juhani Tenhunen, eivät Suomen Liikenneliitto ry:n, jonka 
> nimissä kantaasi tuot esille.
>
Miten niin Suomen Liikenneliitto SuLi ry:n nimissä? Ei yhdistyksen 
hallituksen sihteeri voi edustaa yksin SuLia ilman hallituksen 
valtuutusta. Se, että tarkastelee todellisia ilmiöitä ja suhteuttaa ne 
olemassa olevaan lainsäädäntöön, ei ole sama kuin näkemys pyöräilystä ja 
pyöräilyn edistämisestä - eikä se ole myöskään minun kantani asioihin, 
vaan pelkkä nykytilan kuvaus.

Minun todellinen - ja todella oma - kantani on, että Suomessa pyöräily- 
ja jalankulkukasvatus niin lasten liikennepuistoissa, kouluissa, 
tiedotusvälineissä kuin poliisin toimesta liikenteessäkin on heikentynyt 
vuosi vuodelta. Tämän seurauksena Suomen pyöräilykulttuuri on koko ajan 
mennyt heikompaan suuntaan, ja tämä pyöräilykulttuurin rapautuminen 
heikentää vuorostaan pyöräilyturvallisuutta siitä huolimatta, että 
pyöräily-ympäristön parantaminen muutoin lisää turvallisuutta. Oletko, 
Pasi, todella eri mieltä?

Minusta Suomen pyöräilyssä tarvitaan sitä vanhaa Taljaa 
(Tapaturmantorjunta ry:n liikennejaostoa), jonka korvaajaksi 
Liikenneturva ei koskaan ole kasvanut. Lainaan Malmsténin Lasten 
liikennelaulua:

"Säännöt ne vasta, auttavat lasta, turvassa kulkemaan."

Ellei Suomen pyöräilevä ja kävelevä kansa suostu hyväksymään nykyisiä 
liikennesääntöjä, luotakoon uusi Laki kevyestä liikenteestä. Jos niin 
säädetään, luovuttakoon sitten laissa määrätyistä oikeanpuolisesta 
liikenteestä, suuntamerkeistä, jalankulkuteistä, pyöräily- ja 
jalankulkuheijastimista, ajovaloista, kypäräpakosta sun muusta. Mutta 
joka tapauksessa tarvitaan pyöräilykulttuuri, joka kunnioittaa jokaista 
ihmistä - niin pientä kuin suurta, nuorta kuin vanhaa - ja lisää 
liikenneturvallisuutta. Se pyöräilykulttuuri vaatii asennetta - ja antaa 
vastineeksi juuri näitä Pasi Korhosen mainitsemia kepeitä elementtejä, 
joista olen itsekin ammentanut esim "Pyöräretkeilijän Suomi" -kirjoissani.

Poliittiseksi agendaksi tiivistettynä: Jos tieliikennelaki on sama 
kaikille, miksi pyöräilijän rikkeitä katsotaan läpi sormien? Eikö olisi 
parempi vaihtaa laki sellaiseksi, ettei pyöräilijän useimpia rikkeitä - 
joita ei nykyään pidetä minään - pidettäisi minään myöskään lain edessä? 
Eikö tässä lain ja elämän ristiriidan poistamisessa olisi agendaa myös 
Pyöräilykuntien verkosto ry:lle, Pasi?
>
> /Kesäisin terveisin ja liikenneturvallisuutta edistäviä asenteita 
> peräänkuuluttaen/
>
> E. Juhani Tenhunen, pyöräilyn edistäjä (tukityöoikeutettu 
> pitkäaikaistyötön työmarkkinatuella)
>
- Telekonferensseihin vuodesta 1986 alkaen osallistuneen toteamuksena: 
Kun kerran on olemassa lista, sillä tulee voida keskustella OIKEASTI 
eikä vain hymistellen! Eli jos minä olisin Pasin paikalla, tämä lista 
pursuisi keskustelua....

[Tässä viestissä julkaistuja mielipiteitä SAA julkaista vapaasti Poljin 
-lehdessä ja muissakin mediassa]